Lumipyryä, mediamyllytystä ja treeniä
18. Maaliskuu, 2008 @ 23:51 | Aihe: Yleinen |Maanantain ja tiistain keskipäivät ovat olleet aivan tolkutonta puhelinrumbaa. Elimäellä sattuneen tragedian vuoksi on media saanut taas raflaavia juttuja lehtimyyntiä vauhdittaakseen. Tvkanavatkin ovat olleet kiinnostuneet kaiken maailman jutuista.
Tapahtuma on ollut järkyttävä ja suru menetyksen kohdanneen perheen puolesta on suuri.
Mädchenien kanssa ajeltiin sitten kuitenkin taas Riksuun tahkoamaan tottista Lemmetyistenkukkulan J`n kanssa. Tammikuussa aloitetut sessiot ovat olleet välillä enemmän kuin mielenkiintoisia. Tavoitteet asetettiin alkuvuodesta molemmille tytsyille. Välillä on koettu epätoivon hetkiä mutta varsinkin Cimi osoitti tänään melkoista valoa tunnelin päässä. Kaaos rakas räväytteli taas tyypilliseen tapaansa loppumattomalla tarmolla ja tempperamentilla omia juttujaan. Mummo vaan yrittää pysyä perässä..ja rauhallisena juu. Tekemisen meininkiä ja tekniikkaa haetaan ja sehän ei ole näille scissorsistereille mahdotonta, varsinkaan kun nyt vihdoin saatiin joku viisaampi opettamaan :D.
Treeniä väritti aivan yhtäkkinen, tolkuton lumipyry. Oltiin tyttöjen kanssa kuin kolme lumiukkoa..tai mikä olisi lumi..koirakko..lumikko!!
Aikaisemmin iltapäivällä käväisin rakkaan ystävän luona katselemassa kauniita ja terhakoita pentusia. Pumpuli on kyllä jättänyt itseään, ainakin ulkomuodollisesti. Matkaan olisi yksi ärripörri lähtenyt…Mutta ei meidän huusholliin enää mahdu.
Ei kommentteja »
Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana. Paluuviiteosoite
Kommentoi
Merkinnät ja kommentit RSS syötteenä.
^Ylös^
Powered by Ajatukseni.net. jd-nebula theme by John Doe.