29-30.3 väännettiin tottista Pohjalla ihan urakalla. Suskin tiukan tahtipuikon alla nautittiin myös lauantain auringonpaisteesta ja sunnuntain märästä usvakelistä siinä ohella.
Lyhykäisyydessään molemmilla tytöillä menee sitten tuo perusasento uusiksi. Olen opettanut tytöt liian eteen ja nyt harvasta päästä kärsii taas koko systeemi. Cimillä havaittiin se tosiasia, että se on hyvinkin omaksumiskykyinen, mutta hämmentyessään vetää passiiviseksi. Tähän yritänkin nyt sitten opettaa vietinnostoa haukkumalla, ottaa lyhyitä treenipätkiä ja kasvattaa röyhkeyttä.
Kaaoksella riittää intoa ja tekemisen meininkiä vaikka maailma tippuisi niskaan. Se takapuoli on hidas, koko koira pyrkii liian eteen, vinottain minua painostamaan. Taas näkyy vääränlainen palkkaaminen (oikealta, voitteko kuvitella) johon olen puuttunut vasta JuhaH`n käskystä tammikuusta lähtien.Nämä asiat sitten vaikuttavat kaikkeen, myös käännöksistä tulee huonoja, luonnollisti.Mutta etiäpäin on menty tammikuusta, se on selvää ja paljonkin. Mummu on vähän rauhoittunut, koira siinä samalla myös, nouto on “hallinnassa”, siihen nyt vain haetaan varmuutta, toistoilla ja NOPEUTTA Suskin ja JuhaH`n hyvin niksein. Ei kuitenkaan lähdetä “iskemään” Riikan ja Jatsin mallin
;) Vai mitä kakara?
Eli tarkkuutta ja nopeutta ja tähtäin 100 p pelkän erin sijaan, vai miten se nyt menikään?
Mummon motto,tähtää taivaisiin niin pääset ainakin puun latvaan asti.
Viikolla ollaan fillaroitu ja touhuttu töiden ohella. Perjantaina päästiin purutreeneihin Kaaoksen kanssa. Ensin floppi tottiksessa ja siinä taas palautus maan pinnalle. Puruissa siirryttin pois valjaista kokonaan ja Kaaokselle mm.nahkapanta kaulaan. Sain kyllä vähän selkeemmäksi koko homman sillä tavalla. Vietinvaihtoja, hallintaa ja sitten lähetystä piilolle vartioon. Kaaoksen ongelma nyt on selvä, aktiivisuus puuttuu (opittua) ja siihen kiinnitetään huomio. Otteet ja vastustaminen ovat kunnossa, luojan kiitos. Koira purkaa kaiken puruun, oli se sitten negatiivinen tai positiivinen tuntemus. Eli päämäärä kunnossa.
Toivottavasti pääsemme nyt treeneissä vauhtiin. Liian paljon tasoitusta on annettu muille 6 kk tauolla
Mutta enää ei turhia tasoituksia anneta, jos pää ohjaajalla ja terveys koiralla pitävät. Keskitytään olennaiseen eli treenaamisen, koska saan muutoinkin varautua tekemään ohjaajana puolet enemmän töitä, kuin muut, tämän hitauteni takia.